Olen vetänyt monikulttuurisille ryhmille retkiä silloin tällöin koko yritykseni ajan. Tiivimmiin keväästä 2017 lähtien. Retket on yleensä tehty koululuokkien kanssa (“valo-luokka, s2-luokka” tai yleisluokka, jossa enemmän kuin puolet maahanmuuttajataustaisia) Tämä retkeilyryhmä on erityinen siinä mielessä, että yhteinen kieli on kuvien ja yksittäisten englannin tai suomen kielen sanojen kudelma. Paljon retkillä tehdään näyttämällä, innostamalla tutkimiseen ja havainnointiin sekä kuvien kautta rauhallisesti ohjaamalla. Suiomen puhuminen, vaikka ymmärrys olisi heikkoa, on tärkeää. Usein asian voi samaan aikaan näyttää ja kertoa. Kieli tarttuu ja kokemus luo kieltä. Innostuessaan osallistujat alkavat usein puhua ja pyrkivät saamaan asiansa läpi eri kommunikointitapoja käyttäen.
Luontoretkillä on ilo huomata miten ennakkoluulot ja pelko tylsyydestä tai vaaroista(kotimaan tottumus) murtuvat ja muuttuvat ihastukseksi telmiä luonnossa. Nahkatakkinen teini, joka kaupungissa miettii hiuksia tai vaatteita saattaa intoutua juoksentelemaan metsässä ja tutkimaan hyönteisiä, pysähtyä kivelle sammalia ihmettelemään tai nukahtaa niitylle. Krokotiilejä pelkäävä poika voi kokea Suomen luonnon turvallisuuden vähitellen tutkiessaan ja havainnoidessaan. Lopulta hän avautuu kertomaan kokemuksistaan nuotiolla ja soittaa serenaadin linnuille omassa kuuntelupiilossaan. Luonnossa saa olla oma itsensä eikä sosiaalinen paine pakota rooliin.
Kielen oppiminen
Monesti oppilaat vapautuvat puhumaan yksittäisiä suomen sanoja, kun ohjaaja puhuu hitaasti ja yksinkertaisesti sekä näyttää paljon kuvia tai konkretisoi näyttämällä puhettaan. Luonnossa kielen oppiminen on hauskaa leikkiä ja ihmettelyä. Kieliopista ei tarvitse olla niin tarkka ja sanoja voi vain makustella.
Yleensä kun ohjaaja näyttää jotakin, hän sanalistaa asian(kuusta koskettettaessa puhutaan neulasten piikikkyys, kaarnankarheus ja jäkälän kosteus auki yhdessä). Isommista käsitteistä kuten vedenkierto tai fotosynteesi kannattaa keksiä leikki tai harjoitus(joitakin esimerkkejä jäljempänä) tai näyttää havainnollistava kuva.
Adjektiiveja ja luonnon osia tutkimassa
Luokka jaetaan 2-3 oppilaan ryhmiin. Oppilaat saavat luupit. Ensin esitellään väline (luuppi, rasia) ja opetellaan käyttämään. Sitten annetaan ohje, että kerätään sanoja.
Kerätään sanoja koskettamalla, haistamalla ja katsomalla luupilla luonnonasioita kuten puita, kiviä ja kasveja. Pian löytyy monta adjektiivia kuten kova, harmaa, sileä, karhea, märkä ja vihreä; sekä subtantiivia kivi, haavanrunko, pihlajan runko tai koivun tuohi, sammal, ruoho. Opettaja auttaa sanojen löytämistä koskemalla ja katsomalla itse sekä kertomalla sanoja. Kirjoittaminen ei ole pakollista – pienemmille oppilaille vaikeaa. Aluksi, kun sanoja on vähän voidaan vain opetella tutkimaan eri tavoin.
Tutkimisen lisäksi kerätään rasiaan tai käteen muutama kiinnostava irtonainen luonnonosa. Osat tuodaan ohjaajan levittämälle kankaalle. Ohjaaja levittää lisäksi etukäteen kerättyjä pussistaan (lehti – muutama eri puunlaji, kivi, kaarna, tuohi, keppi, kääpä, käpyjä(erilaisia), havu, sammal jne.). Opettajalla on myös kasvien ja puiden kuvia sekä sanalappuja. Kun kaikki ovat keränneet jotakin kankaalle, opettaja jakaa lappuja ja kuvia oppilaille ja he laskevat lapun tai kuvan sitä tarkoittavan asian viereen.
Esimerkiksi kaikki kuusen osat voidaan koota kuusen kuvan viereen. Harjoitusta voidaan jatkaa lisäämällä kankaalle eläimiä, jotka syövät puiden osia – kävyn luokse orava ja koivun lehden kukinnonviereen lintu.
Yleensä pienet lapset eivät jaksa nimeämistä kovin pitkään. Heille sopii paremmin liikunnallisempi tapa, joka on myös hauskaa isommista kun on nimetty vähän aikaa. Siinä ohjaaja huutaa lähietäisyydellä olevia luonnonasioita kuten kuusi, jolloin kaikki etsivät oman kuusen. Sitten huudetaan toinen, vaikka kivi ja kaikki koskevat kiveä. Ohjaaja voi koskettaa huutaessaan oikeaa puita tai näyttää kuvaa, jotta kaikki tietävät mitä sana tarkoittaa. Jokaisen huudon välissä odotetaan, että kaikki ovat ymmärtäneet oikein ja löytäneet asian. Kun on huudettu ja opittu kymmenkunta asiaa, toistetaan näitä nopeammalla tempolla; kaikki eivät ehdi joka paikkaan ja tulee enemmän liikettä. Välillä huudetaan myrsky, jolloin oppilaat menevät kyykkyyn, sillä puut kaatuvat leikisti päälle.
Retkeily
Retkeillessä ja luonnossa liikkuessa on tärkeää oppia hahmottamaan Suomen erilaista ympäristöä. Kuusimetsää kasvaa laaksossa ja rinteillä, mäntymetsää kalliolla; jos metsän takana kiiltää tai näyttää olevan kuoppa, siellä voi olla järvi tai muu vesistö. Miten suo voidaan ylittää tai kiertää ja miten puroja tai jokia seurata.
Aluksi kuljetaan helpoilla poluilla, joissa on selkeitä kylttejä, joiden symbooleja voidaan käydä kävellessä läpi. Välillä pysähdytään tutkimaan yhdessä karttaa. Eväät ovat tärkeä osa pientäkin retkeä. Eväshetkellä on luontevaa käydä läpi jokamiehenoikeuksia ja sääntöjä luonnossa: ei saa roskata tai häiritä eläimiä eikä katkoa puista oksia nuotioon. Nuotio tehdään vain tulipaikalle; yleensä paikalla on halkoja sitä varten, teltta voidaan pystyttää tarpeen tullen väliaikaisesti; kansallispuistossa vain telttapaikalle jne.
Yleensä teltan pystyttäminen vain kokeilumielessäkin ja pienen ruuan tai teen keitto trangialla on hauska, kiinnostava ja uusi kokemus monikulttuuriselle ryhmälle. Luonnonyrteistä tehtyä teetä ihmetellään ja tulitikun sytyttäminen nuotiota varten on elämys. Jos vuoden aikaan sopii tai paikalla kasvaa niin yleisiä marjoja ja sieniä kannattaa käydä läpi kuvien ja näyttämisen kanssa.
Syksyllä on myös hyvä tehdä ihan oma retki, jossa kerätään sieniä ja marjoja ja opetellaan tunnistamista. Yleensä on parempi opettaa syötävät ja kehottaa keräämään vain niitä, jotka varmasti tuntee. Myrkyllisten opettelu voi myös innostaa keräämään niitä!. Mutta tietysti jos joku kerää ja kysyy myrkyllisestä sienestä tai kasvista, se nimetään ja kertoa miksei saa kerätä. Myrkyllisiä voi koskea, mutta niiden marjoja ei saa maistaa tai paloja syödä sienestä.
everyone rights – you can wander as free in nature and collect berries and mushrooms and also sleep there but you cannot disturb animals. Respect the nature.
Ihmettely, elämys ja havainto
Nuorten on hyvä vapautua ihmettelemään ja tutkimaan. Kaupungissa ja uudessa kaveripiirissä(uuden kotimaan koulussa) saattaa olla jännitteitä ja roolipakkoja, jotka on hyvä murtaa leikkimielisellä havainnoinnilla ja tutkimisella.
Suomalainen vaihteleva, raikas ja turvallinen luonto on jo yksistään elämys, kun ulkomaalainen vieras sen tajuaa. Meillä kuusikon laaksossa voi kiiltää lähde ja ryhmä voi yllättäen kiivetä kalliolle tai kokeilla vettä järvessä. Puun takaa ei hyökkää vaarallisia eläimiä eikä kukaan sano, etteikö polulta voisi poiketa, jos vain ohjaajan näkee.
Moni ei ole pitänyt kädessä luuppia tai kiikaria saatika katsonut sillä eli välineet yksittäin annettuna luovat elämyksen helposti.
Olen todennut, että monikulttuuristen oppilaiden on vaikea pysähtyä ja rauhoittua hiljaisuuteen etenkin yksinään. Meluaminen ja juttelu omalla kielellä luonee turvallisuutta. Pienissä erissä on hyvä harjoitella luottamus- ja rauhoittumisharjoituksia, joissa toinen kuljettaa toista oppilasta, jolla on silmät kiinni; istutaan yksin muista erillään puun alla, kuuntelu ja luonnonesineillä soittaminen.
Harjoitus tiedostoja: näihin on kerätty harjoituksia kursseilta ja retkiltä:
monikultuurisille-ryhmille-tehtavia
4-6-luokkalaisten-metsatehtavat-ja-kuvia